Bilderberg-jäsenestä Suomen uusi presidentti?

Taloustutkimuksen Yle Uutisille teettämässä mielipidekyselyssä kysyttiin vastaajien suosikkiehdokasta seuraavaksi Suomen presidentiksi.[1] Vastaajien ehdoton suosikki tulosten mukaan oli Sauli Niinistö (Kok.) 41,5%:lla. Muita suosittuja ehdokkaita olivat Alexander Stubb (Kok.), Olli Rehn (Kesk.), Jyrki Katainen (Kok.), Paavo Lipponen (SDP), Matti Vanhanen (Kesk.) ja Erkki Tuomioja (SDP). Tuomiojaa ja Stubbia lukuunottamatta ehdokkailla on yksi yhteinen tekijä: he ovat Bilderberg-jäseniä.

Infosota on aikaisemmin uutisoinut, miten kaikki EU:n presidenttiehdokkaat olivat Bilderberg-jäseniä, ja miten nykyinen Suomen presidentti Tarja Halonen julisti hallussaan olevat Bilderberg-asiakirjat salaisiksi.[2][3] Lisäksi Infosota on aikaisemmin uutisoinut Bilderbergin tavoitteiden olevan muun muassa laman syventäminen ja kansallisen itsehallinnon heikentäminen vallan keskittämiseksi tarkkaan valituille.[4] Julkisuuteen vuodettujen asiakirjojenkin mukaan Bilderbergit suunnittelivat ja rakensivat EU:ta ja euroa jo yli 40 vuotta sitten.[5] Bilderbergin, EU:n ja euron yhteyden vahvisti myös entinen EU-komissaari ja pitkäaikainen Bilderberg-jäsen Etienne Davignon EUobserverille antamassaan haastattelussa.[6] Olisi siis suuri yllätys, mikäli mainittujen Bilderberg-jäsenten joukosta valittu presidentti harjoittaisi selkeästi Bilderberg-ryhmän tavoitteiden vastaista politiikkaa. Paineita tietynlaiseen politiikkaan asettaisi myös Bilderberg-jäsenyyden omaavien puoluejohtajien media- ja poliittinen valta.

Vaikka Erkki Tuomioja ja Alexander Stubb eivät toistaiseksi olekkaan Bilderberg-jäseniä, niin merkittävänä seikkana voidaan pitää Erkki Tuomiojan isän Sakari Tuomiojan Bilderberg-jäsenyyttä, sillä Sakari Tuomioja oli ensimmäinen suomalainen Bilderberg-jäsen.

Infosota kyselee Matti Vanhaselta hänen Bilderberg-jäsenyydestä
Infosota kyselee Jyrki Kataiselta hänen Bilderberg-jäsenyydestä

Tagit: ,

Jätä kommentti